Kategoriat
Ilmailu

Koneiden määrä kasvaa

Nummelan lentokenttä täytti syksyllä 80-vuotta, ja kentällä on vilkkaampaa kuin vuosikymmeniin. Purjelento on edelleen keskiössä, mutta Malmilta siirtyvien yritysten otaksutaan monipuolistavan kentän toimintaa.

Tähän on valmistauduttu laajentamalla infrastruktuuria, johon Vihdin kunta on saanut tukea Liikenne- ja viestintäministeriöltä. uusi asfaltointi ja valaistus mahdollistavat operoinnin myös pimeän aikaan.

Kentälle tulee kaksi uutta lentokonehallia. Moottorilentokoneiden määrä siis kasvaa. Kenttä sijaitsee lähellä taajama-alueita, mutta lennot voidaan ohjata teollisuusalueiden ja 25-tien ylle jolloin meluhaitat jäävät vähäisiksi.

Suomen ilmailumuseolle etsitään uutta paikkaa. Tästä kuitenkin käydään kilpailua, sillä Pyhtään kunta ja 15 muutakin paikkakuntaa on sitä havitellut itselleen.

Oman lisänsä tuo kasvava lennokki, eli dronetoiminta sekä kiitoratoja hyödyntävät oheistoiminnot kuten itseohjautuvien ajoneuvojen testaus.

Varsinaista henkilö- ja tavarankuljetus eli tilauslentoliikennettä ei Nummelan lentokentältä toistaiseksi säännöllisesti kulje. Länsi-Uudenmaan yrityksissä voisi kuitenkin olla siihenkin kiinnostusta. Helposti saavutettava ja ruuhkaton kenttä mahdollistaisi nopeat yhteydet muualle Suomeen.

Suomessa tämä puoli on ollut varsin haastavaa saada kannattavaksi pitkällä tähtäimellä, ja tilauslentoihin keskittyviä yrityksiä on myös lopetettu eri puolilta maata,

Kategoriat
Ilmailu

Purjelento

Purjelento on ilmailua ilman moottoria koneella joka hinataan ilmaan. Purjelentokone hyödyntää nousevia ilmavirtauksia eli termiikkejä korkeuden kasvattamiseen. Kone voi lentää puhtaasti ja päästöttömästi tätä auringon energiaa käyttäen jopa tuntien ajan.

Purjelentämisellä (eng. gliding) on pitkä historia harrastuksena ja urheilulajina. Se nousi suuren suosioon jo 20 ja 30-luvuilla, erityisesti Saksassa. Taustalla olivat Versaillen rauhan asettamat rajoitukset moottorilla varustettujen lentokoneiden valmistamiseen.

Useat muutkin hallitukset tukivat purjelentäjien koulutusta, jonka nähtiin hyödyttävän ilmavoimien tarpeita taitaville piloteille. Purjelennosta kaavailtiin Olympialajia vuoden 1940 kisoihin, mutta toisen maailmansodan syttyminen perui nämä suunnitelmat. Useat sodan lentäjä-ässät olivat taustaltaan purjelentäjiä.

Seuraavat vuosikymmenet toivat uusia kevyitä materiaaleja ja yhä parempaa aerodynamiikan ymmärrystä. Ensimmäinen yli 1000 kilometrin lento saavutettiin 1964. GPS ja tarkentuneet sääennusteet ovat yhä kasvattaneet potentiaalia pitkiin ja korkealle yltäviin lentoihin.

Purjelento on säilyttänyt suosionsa verrattain edullisena ilmailuharrastuksena. Koneet ja hinauskalusto ovat yleensä ilmailukerhojen jäsenten yhteisomistuksessa.

Maailmanlaajuisesti lajin suurin kilpailu on joka toinen vuosi järjestettävä World Gliding Championship (WGC). Suomessa arvokisoja on järjestetty Räyskälän lentokentällä, viimeksi WGC vuonna 2014.